Milloin nettikasino voitoista joutuu maksamaan veroja ja miten tämän voi välttää? Nämä ovat yleisiä kysymyksiä rahapeleihin liittyen, joten asiantuntijamme kokivat tarpeelliseksi luoda aiheeseen vastaavaan kattavan artikkelin.
Nettipelaamisen yleistymisen myötä arpajaislain sekä verotuksen tulkinnat ovat muuttuneet aiempaa monimutkaisemmaksi. Ennen internetin aikaa vastaavia asioita ei joutunut pohtimaan, sillä pelaaminen oman maan fyysisten rajojen ulkopuolelle oli käytännössä mahdotonta ilman fyysistä matkustamista.
Suomessa arpajaisten verotus on jo vuosikymmeniä perustunut toimintamalliin, jossa pelinjärjestäjä hoitaa viulut, eikä esimerkiksi rahapeleihin osallistuva yksittäinen henkilö joudu verovastuuseen. Näin ollen peliyhtiöltä peritään 5% ja 12% välillä oleva arpajaisvero pelituotteesta riippuen. Tämä käytäntö on kuitenkin voimassa vain ETA-maiden alueella, mistä päästäänkin tarkemmin aiheeseen nettikasinoiden verotus.
Nostetaan heti kissa pöydälle. Nettikasino voitot ja niiden verotus riippuu täysin siitä, mihin pelejä tarjoava yhtiö ja sen lisenssin myöntänyt taho on rekisteröity. Verottaja on ottanut asiaan tuoreeltaan kantaa linjaamalla vuonna 2023 rahapelivoittojen syventävissä vero-ohjeissaan seuraavasti:
” TVL 85 §:n mukaan arpajaisverolain 2 §:ssä tarkoitetuista tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti toimeenpannuista arpajaisista saatu voitto ei ole veronalaista tuloa.”
Tämä tulkinta on varsin yksiselitteinen. Mikäli nettikasino on rekisteröity ja sille myönnetty toimilupa on EU- tai ETA-alueen valtiossa, ovat kaikki voitot verovapaita. Pelaaminen kannattaa siis keskittää näille pelisivustoille, joiden päätoimipaikka sekä lisenssinmyöntäjä sijaitsee Euroopassa.
Vastavuoroisesti tämä kannanotto tekee selväksi sen, mistä nettikasino voitoista joutuu maksamaan veroja. Kaikki voitot, jotka ovat syntyneet edellä mainitun alueen ulkopuolisissa valtioissa, käsitellään tuloverolain pykälien mukaan ansiotuloverotuksessa.
Casino voittojen verotus on raakaa peliä
Tutustuimme tarkemmin nettikasinovoittojen verotuksen käytäntöihin Suomessa ja löysimme mielenkiintoisia tulkintoja. Verottajan mukaan ”raha-automaattipelit” eli netin tapauksessa kolikkopelit tai slotit erotellaan täysin sattumanvaraisiin tuloihin kuuluvaan kategoriaan.
Tällä tulkinnalla on merkitystä tulojen kohtelun kannalta. Koska kyseessä on sattumaan perustuva tulonlähde, ei sitä käsitellä tavallisena tulon hankkimisen muotona. Tästä johtuen kolikkopelien voitoista ei voi tehdä mahdollisen verotuksen yhteydessä mitään tulonhankkimisvähennyksiä. Toisin sanoen tappioitaan ja panoksiaan ei voi vähentää voitoista, mikä kuulostaa absurdilta.
Teoriassa on mahdollista, että pelaaja käyttää 10 vuoden aikana 10 000 euroa kolikkopeleihin, mutta voittaessaan ns. ”omansa pois” hän joutuisi maksamaan tästä verot valtiolle. Esimerkiksi 10 000 euron voitto lisättäisiin täysimääräisesti pelaajan ansiotuloihin kyseisen vuoden verotuksessa.
Vedonlyönti verotus sisältää vähennysoikeuden
Oma kohtansa on myös vedonlyönti ja sen voittojen verotus. Tätä käsitellään Verohallinnon toimesta erillisenä automaattipeleistä poikkeavan luonteensa vuoksi. Koska vedonlyönnissä taidolla ja tiedolla on oma roolinsa voittojen muodostumisessa, on tämä otettu huomioon.
Mikäli pelaaja voittaa vedonlyönnissä, on hän oikeutettu vähentämään koituneet kustannukset vähennyksenä. Riemu on kuitenkin äärimmäisen rajallinen, kuten veroasioissa yleensä tuppaa olemaan. Vedonlyöjä saa vähentää panoksensa ainoastaan voitollisten vetojen kohdalla. Hävinneiden vetojen osalta vähennyksiä ei saa tehdä henkilökohtaisessa verotuksessa.
Oikea lisenssi takaa verovapaat nettikasino voitot
Ei kuitenkaan syytä huoleen ja pelkoon. Pelaaja voi itse vaikuttaa omiin veroseuraamuksiinsa paljon, sillä nettikasino verotus on suoraan riippuvainen valitun pelipaikan ominaisuuksista. Tärkeintä on oikeastaan kiinnittää huomiota nettikasinon lisenssiin, joka lopulta määrittää voittojen verovapauden tai -velvollisuuden.
Peleihin kannattaa valita seuraavien EU- ja ETA-maiden lisenssejä myöntävien tahojen kasinot:
MGA (Malta Gaming Authority)
EMTA (Viron vero- ja tullihallitus)
Näiden maiden lisenssit puolestaan tuovat mukanaan mahdolliset veroseuraamukset:
Curacao
Kahnawake Gambling Commission (Canada)
Iso-Britannia (ml. Man-saaret ja Gibraltar)
Costa Rica
Komorit
Voit aina tarkistaa nettikasinon tai vedonlyöntisivun lisenssitiedot etusivun alalaidasta. Yleensä sinne on merkitty sivustoa operoivan yrityksen tiedot sekä myönnetyn pelilisenssin yksityiskohdat digitaalista tarkistusleimaa myöten.
Nettikasino voitot tulisi itse ilmoittaa verottajalle
Ulkomaiset rahapelivoitot eivät automaattisesti kantaudu verottajan tietoon, vaan pelaaja on itse vastuullinen ja velvollinen ilmoittamaan mahdolliset voittonsa. Tämä tapahtuu henkilökohtaisen veroilmoituksen palauttamisen yhteydessä.
Voittojen ohella kansalainen voi myös esittää veroihinsa vähennyksiä tositteiden perusteella. Vedonlyönnin voittavien kuponkien panokset voi vähentää täysimääräisesti verotettavasta tulosta. Tämä tapahtuu vain tositteita vastaan, eli muistathan ottaa kuvankaappaukset tai tallentaa näyttökuvat, joissa ilmenee voittojen alkulähde sekä asetetut panokset.
Rahapelilain uudistus uudistanee myös verotusta
Suomeen ollaan perustamassa uutta peliviranomaista ja lisenssijärjestelmää noin vuosien 2026-2027 tienoilla. Suuri rahapelilain uudistus tuo mukanaan paljon uutta ja sen odotetaan vaikuttavan myös arpajaisveroihin.
Yksittäisen pelaajan on kuitenkaan turha vaivata mieltään näillä asioilla, sillä verovapaat nettikasinovoitot tulevat olemaan jatkossakin arkipäivää suomalaisille. Rahapelien kuluttajaan uudet verolait eivät iske, vaan ne tulevat koskemaan mahdollisesti monopolin purkamisen jälkeen markkinoille tulevia uusia peliyhtiöitä ja niiden pelivaihdon tai tuloksen verottamista.
Nettikasino verotus: voitot ulkomailta syynissä
Milloin nettikasino voitoista joutuu maksamaan veroja ja miten tämän voi välttää? Nämä ovat yleisiä kysymyksiä rahapeleihin liittyen, joten asiantuntijamme kokivat tarpeelliseksi luoda aiheeseen vastaavaan kattavan artikkelin.
Nettipelaamisen yleistymisen myötä arpajaislain sekä verotuksen tulkinnat ovat muuttuneet aiempaa monimutkaisemmaksi. Ennen internetin aikaa vastaavia asioita ei joutunut pohtimaan, sillä pelaaminen oman maan fyysisten rajojen ulkopuolelle oli käytännössä mahdotonta ilman fyysistä matkustamista.
Suomessa arpajaisten verotus on jo vuosikymmeniä perustunut toimintamalliin, jossa pelinjärjestäjä hoitaa viulut, eikä esimerkiksi rahapeleihin osallistuva yksittäinen henkilö joudu verovastuuseen. Näin ollen peliyhtiöltä peritään 5% ja 12% välillä oleva arpajaisvero pelituotteesta riippuen. Tämä käytäntö on kuitenkin voimassa vain ETA-maiden alueella, mistä päästäänkin tarkemmin aiheeseen nettikasinoiden verotus.
Luotettavat verovapaat kasinot
Trivelabet
Mammona Kasino
Jackpot Cow
Pitääkö nettikasino voitoista maksaa veroa?